Rukoahävikki – Kartonkikilpailu haluaa olla mukana vaikuttamassa hävikin vähentämiseen!

Suunnilleen kolmasosa kaikista elintarvikkeista hävitetään! Se on suuri määrä ruokaa. Usein hävitettään vaan pieniä määriä ruokaa kerralla mutta jos yhdistetään kaikki vuoden ajan pois häittämämme ruoka niin määrä on valtava! Tämä on ympäristölle huono asia, koska tämä aiheuttaa mm. kasvihuonekaasupäästöjä.

Tehdessä ruokaostoksia useat osatavat kaupoista isoja pakkauksia, koska sen litrahinta on halvempaa verratuna pienempään pakkaukseen. Mikäli perheen koko ei ole iso paukkauksen sisältö, esimerkiksi maito, saattaa kuitenkin pilaantua ennen kun pakkaus on tyhjä. Pilaantunut maito heitetään pois, jonka seurauksena ruokahävikki lisääntyy. Ruuan hävittäminen on huono asia ympäristölle. Näissä tapauksissa olisi fiksumpaa ostaa pienempiä pakkauksia, siitä hyötyy sekä ympäristö että oma taloutesi.

Yhtenä osana ruokahävikin vähentämisen tukemiseksi löytyy erikokoisia pakkauksia, jotta kaikki taloudet voivat valita itselleen sopivimman pakkauskoon. Kartonkikilapilussa pidämme tätä hyvänä asiana!

Kaupassa oikean pakkauskoon valitsemisen lisäksi, meillä Kartonkikilpailussa on muutama muu hyödyllinen vinkki:

  • Oletko tullut ajatelleeksi sitä, että jugurtti- ja piimäpakkauksia voi säilyttää ylös-alaisin jääkaapissa, jotta saat käyttöösi maukkaan sisällön kokonaan? Litistä pakkaus, jotta pakkaus tyhjenee kunnolla ennen kuin palautat sen kierrätykseen!
  • Voit myös lisätä tilkan maitoa jugurttipakkaukseen, ravistaa ja esim. juoda lopun jugurtista smoothiena. Helppoa ja hyvää!
  • Voit myös lisätä tilkan maitoa jugurttipakkaukseen, ravistaa ja esim. juoda lopun jugurtista smoothiena. Helppoa ja hyvää!
  • Tuleeko teille mieleen muita tapoja vähentää ruokahävikkiä?
    Otammme mielellään vastaan ideoita ja vinkkejä sähköpostitse osoitteeseen info@kartonkikilpailu.fi niin voimme auttaa hyödyllisten vinkkien jakamisessa muillekin! Muistakaa ensin tutustua rekisteri- ja tietosuojaselosteeseemme, mikäli olette lähettämässä meille kuvia.

Haluatteko oppia lisää ruokahävikistä?

Löytyy myös useaita muita tahoja, joilla on paljon hyviä ja hyödyllisiä vinkkejä, siitä miten voitte vähentää omaa ruokahävikkiä!

Viisi myyttiä ruokahävikistä

Ruokajätteen vähentäminen on helppoa. Lue lisää keinoista oppaastamme.
Ladda ner guiden för att minska ditt matsvinn

Ruokahävikki ja ruokajärjestelmän kiertotalous
Matspillet och kretsloppet inom matsystemet

Tips gällande matsvinn