Yhteistyössä:

2. Tehtävä

Kierrätys­kampanja

Suunnittele kampanjamainos!

Toisessa tehtävässä oppilaiden tulee suunnitella kierrätyksestä kertova kampanjamainos, josta voidaan toteuttaa 3D-pakkausmalli. Jokainen luokka voi osallistua korkeintaan kolmella kampanjaehdotuksella.

2. Tehtävä

Kampanjaehdotuksenne voivat perustua esim. parhaisiin kierrätysideoihinne kotiin, kouluun tai lomalle. Tai parhaisiin perusteluihin siitä, miksi useamman tulisi kierrättää enemmän. Kampanjaehdotus tulee havainnollistaa tekstillä ja/ tai kuvalla. (Muistakaa, että kampanjasta pitää olla mahdollista painattaa 3D mehutölkkikuva.)

Laita kaikki kolme ehdotusta vierekkäin ja ota niistä kuva. Lataa kuva Omat sivut osioon viimeistään 17. maaliskuuta 2024.

Mikäli olitte rekisteröitte 2. kilpailutehtävänne ennen 10. joulukuuta 2023 niin teillä oli mahdollisuus voittaa hienoja lisäpalkintoja Tetra Pakilta ja Eckes-Graninilta.

Voittajiksi valittiin hauskimmat ja mieleenpainuvimmat kilpailuehdotukset. Tuomaristo koostui Tetra Pakin ja Eckes-Graninin edustajista. Tuomaristo valittiin kolme voittajaa luokista 1-3 ja kolme voittajaa luokista 4-6. Tuomariston päätöksestä ei voi valittaa.

Onneksi olkoon!

____________________________________________________________

Voittajat lk. 1-3:

Voittajat lk. 4-6:

Muistakaa säilyttää kilpailuehdotuksenne kilpailun päättymiseen saakka.Mikäli ehdotuksenne voittaa, tämä tulee lähettää Kartonkikilpailun järjestäjille.

Inspiroidu vuoden 2022/2023 Kartonkikilpailun voittajien kilpailuehdotuksista

Inspiroidu rekisteröidyistä kilpailutehtävistä:

Muita kilpailuehdotuksia ei ole vielä rekisteröity.

Ota meihin yhteyttä

Kysyttävää? Lähetä kysymys niin vastaamme 3-5 työpäivän kuluessa. Ruotsinkielisiin kysymyksiin pystymme vastaamaan nopeammin 1-2 päivän kuluessa.